Etätyösuositus ja maskisuositus jälleen voimaan
Valtioneuvosto suosittelee, että leviämisalueen työpaikoilla siirrytään etätyöhön työtehtävien sen salliessa. Oman alueen leviämistilanteen ja toimenpidesuositukset voi tarkastaa sairaanhoitopiireittäin. Etätyösuositus on voimassa toistaiseksi. Valtioneuvosto antoi periaatepäätöksen asiasta 2. joulukuuta. Etätyösuosituksen perusteita tarkastellaan viimeistään 15.2.2022, tilanteen niin edellyttäessä jo aiemmin.
Valtioneuvosto suosittaa etätyötä yksityisille työnantajille työtehtävissä, joissa etätyö on mahdollista. Arviointi läsnä- ja etätyön terveysturvallisesta yhdistämisestä tapahtuu kuitenkin työpaikoilla.
Työpaikoilla tulisi myös edistää työjärjestelyitä, joilla vähennetään lähikontakteja ja muita riskitekijöitä. Ohjeita työjärjestelyjen osalta on annettu AKL:n aikaisemmissa työmarkkinatiedotteissa, joissa on käsitelty mm. etäisyyksien pitämistä, ruoka- ja kahvitaukojen porrastamista, työvuorojen porrastamista jne.
Leviämisalueita ovat tällä hetkellä Etelä-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Helsingin ja Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Kymenlaakson, Länsi-Pohjan, Pirkanmaan, Pohjois-Pohjanmaan, Päijät-Hämeen, Satakunnan, Vaasan sairaanhoitopiiri ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirit.
Kasvomaskin käyttö
Useiden sairaanhoitopiirien alueella on voimassa laaja maskisuositus rokotussuojan tasosta riippumatta kaikille 12 vuotta täyttäneille ja tätä vanhemmille.
Yksityisten työnantajien suositellaan edellyttävän maskin käyttöä henkilökunnalta sekä asiakkailta tilanteissa, joissa lähikontakteja ei voi välttää sekä asiakastiloissa.
Kokoontumiset
Useiden sairaanhoitopiirien alueilla on kielletty sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet, joihin osallistuu yli 20 henkilöä. Jollain alueilla raja voi olla esimerkiksi 50 henkilöä.
Asiakastilat
Tartuntatautilain 58 c § mukaisesti julkisissa tiloissa kuten kaupoissa tai muissa yritysten asiakas- ja toimitiloissa on huolehdittava, että:
- asiakkailla ja osallistujilla on mahdollisuus käsien puhdistamiseen;
- asiakkaille ja osallistujille annetaan riittävän etäisyyden ylläpitämistä, käsien puhdistamista ja muita vastaavia tartuntojen leviämistä estäviä käytänteitä koskevat toimintaohjeet; ja
- tilojen ja pintojen puhdistamista tehostetaan sen lisäksi, mitä muualla kyseisen toiminnan osalta puhdistamisesta säädetään.
Lisäksi asiakkaiden ja osallistujien oleskelu tulee järjestää sillä tavoin väljästi, kuin se kyseisen toiminnan erityispiirteet huomioon ottaen on mahdollista ja sijoittaa mahdolliset asiakaspaikat riittävän etäälle toisistaan.
Pikkujoulut
Yksityistiloissa pidettävissä pikkujouluissa koronapassin näyttämistä ei voida nykylainsäädännön puitteissa edellyttää. Pikkujoulukutsuun voi kuitenkin sisällyttää kohdan, jonka mukaan juhlaan osallistuminen edellyttää täyttä rokotussuojaa, todisteellisesti sairastettua koronatautia tai alle 72 tuntia vanhaa negatiivista koronatestitulosta.
Tällä hetkellä THL suosittelee pikkujoulujen viettämistä alle kymmenen hengen ryhmissä. Jos juhlat järjestetään ravintolassa, ravintolatilan haltija voi edellyttää paikalle saapuvilta koronapassin näyttämistä.